Tapahtui entisaikaan
Emäsalossa…
Poukaman rannassa komeili muinoin mahtava Emäsalon kartano.
Tarina kertoo, että 1900-luvun alussa kartanossa paukkuivat painokoneet, joilla tehtiin lentolehtisiä Venäjän hallintojärjestelmää vastaan. Toiminta jatkui vuoden, vaikka painokoneiden mekaaninen ja tasainen ääni herätti huomiota erityisesti kartanon työntekijöiden keskuudessa. Jatkuvaa ääntä selitettiin kartanon silloisen omistajan, vapaaherratar Fanny von Bornin vaatemankelin aiheuttamaksi. Kylän asukkaat ihmettelivät, miksi rouvan vaatteita mankeloidaan yötä päivää.
Ongelmatta ei käynyt myöskään lehtisten kuljetus kartanon mailta. Talvisin naiset matkustivat junalla lehdet hameiden alle kätkettyinä, kesäisin kuljettiin veneellä Helsinkiin monta päivää.
Huhut kantautuivat tsaarin korviin
Tsaarin hallinto sai vihiä oudoista äänistä ja toiminnasta Emäsalon kartanossa. Vapaaherrattaren asunto Helsingissä ratsattiin, mutta koska kansallismielisestä toiminnasta ei löytynyt todisteita, sotilaat jättivät kartanon rauhaan.
Selvää oli, että lentolehtisten painaminen ei ollut enää mahdollista. Kaikki todisteet tuhottiin yhdessä yössä. Painokoneen suurimmat osat piilotettiin kartanon läheisyydessä sijaitsevan ladon lattian alle, sillä maa oli roudassa. Valmiit lehtiset poltettiin välittömästi.
Ongelmaksi muodostuivat tuulen tempaamat, osittain palaneet sivut, joita jouduttiin etsimään ja tuhoamaan pitkin kartanon maita.
Painoväen viimeiseksi työksi jäi painokoneen osien lopullinen hävittäminen. Kevään tullen osat haudattiin maahan ja upotettiin kartanon vieressä olevaan Byvikenin lahteen.
Vapaaherrattaren perhe sekä kartanon voudin perhe solmivat vaitiololupauksen, joka oli voimassa ainakin 50 vuotta.
Presidenttien ja arvovieraiden juhlapaikka
Poukaman nykyisiin omistajiin kuuluvan John Rönnholmin isoisoäiti Margit Boxström palveli kartanon taloudenhoitajana 1930-luvulla. Vierailijoina olivat mm. presidentti Svinhufvud ja marsalkka Mannerheim.
Nämä Suomen suuret virkamiehet tulivat kartanoon todennäköisesti siksi, että vapaaherratar Fannyn veljenpoika Ernst von Born toimi Suomen sisäasiainministerinä, oikeusministerinä ja vt. pääministerinä 1930- ja 1940-luvulla.
Kartano purettiin 70-luvulla
Emäsalosta kotoisin oleva Porvoon Kukkatalon perustaja Gunnar Bäck osti kartanon 1975. Huonokuntoiseksi rapistunut talo purettiin ja sen tilalle rakennettiin perheelle koti.
Talon rakentamiseen liittyvien kaivaustöiden yhteydessä löydettiin osa piilotetuista painokoneen osista.
Vuonna 1997 Bäck rakennutti Emäsalo Tourist Centerin, jonka tarjosi matkailijoille majoituspalveluita.
Seikkailulaakso oy:sta Poukama
Tourist Centerin toiminta jatkui aina vuoteen 2002, jolloin Seikkailulaakso Oy osti Emäsalon kartanon maat ja rakennukset. Porvoon Seikkailulaakso toimi kuudentoista vuoden ajan Emäsalossa ja vuonna 2018 Seikkailulaakso Oy muutti nimensä Poukamaksi.