Skip to main content

Avainsana: sup lautailu

Kuukauden vieras (Kesäkuu2019) – Fingrid & CGI

Sää suosi virkistyspäivän viettäjiä Poukamassa

Saimme kesäkuun toisella viikolla vieraaksi meille entuudestaan kaksi tuttua yritysvierasta. Tällä kertaa kyseessä oli yhteistyökumppanien yhteinen henkilöstöpäivä, jolla haettiin hyvin ansaittua hengähdyshetkeä projektiporukalle. ”Haluttiin jotain kesäistä ja merellistä toimintaa tiimiläisille, ja Poukama sopi suunnitelmiin loistavasti. Poukamasta käsin päivään oli mahdollista yhdistää myös venereissu, joten päätimme kesäpäivän risteilemällä takaisin Helsinkiin.” – Heidi K, CGI.

Päivä alkoi kun Forsblomin auto haki vieraat

Forsblomin bussi haki 30 henkisen ryhmän aamuyhdeksältä Helsingistä ja suunnaksi otettiin aurinkoinen Porvoon saaristo ja Poukama. Kokoustiloille ei tämänkertaisessa päivässä ollut käyttöä, vaan aikaa vietettiin eri aktiviteettien ja hyvän ruoan parissa ilman tarkempaa minuuttiaikataulua. Vieraiden saapuessa Venevajalle oli katettu brunssi, jossa tarjolla oli mm. omassa savustuspöntössä valmistettua lohta. Brunssi venevajalla

Päivän ohjelmassa mm. melontaa, SUP lautailua ja kirkkoveneilyä.

Aktiviteettiohjelmiin oli varattu aikaan noin kolme tuntia, joka käytettiin melontaretkeen, SUP-lautailuun, Fatbikeihin tutustumiseen, kirkkoveneilyyn sekä erinäisiin pihapeleihin. Saaristo kiitti iloisia vieraitamme vastaamalla auringonpaisteella ja yli 20 asteen lämmöllä. Kun merellisten aktiviteettien parissa oli nostatettu tiimihenki kattoon, oli aika jatkaa rentoutuen rannan saunaosastolla. Saunanraikkaana suunnattiin Emäsalon lossirantaan, josta saaristolinjan m/s Sandra poimi vieraat kyytiin ja risteili läpi kauniin saariston Helsinkiin. Auringonlaskua odotellessa vieraat nauttivat myös maukkaan saaristolaisillallisen.

Meidän kanssa yhteistyössä virkistystapahtuman järjestäneet Heidi ja Kerttu kertoivat seuraavaasti kokemuksistaan.

”Kesäpäivämme onnistui todella mukavasti! Kaikki olivat mielissään sekä paikasta että erilaisista ja monipuolisista aktiviteettimahdollisuuksista.” – Heidi K., CGI. ”Fingrid datahub-tiimi rakentaa Suomen sähkön vähittäismarkkinoille keskitettyä tiedonvaihtojärjestelmää. Ennen kuin meidän kaikkien – myös Poukaman – sähkönkäyttöpaikkojen tiedot hubista löytyvät, tulee rakennusporukan jaksamisesta pitää huolta ja hellittää hetkeksi. Mainio tapa siihen, oli viettää rento kesäpäivä Poukamassa yhdessä koko tiimin kesken, johon kuuluu vahvasti myös järjestelmätoimittajan CGI:n osaajia.” – Kerttu K., Fingrid Alla olevista linkeistä voit tutustua tarkemmin vieraisiimme. https://www.fingrid.fi/ https://www.cgi.fi https://www.youtube.com/watch?v=kLAR_ByESls